torstai 13. kesäkuuta 2013

Silmäpeilit ja eläinlääkärin tarkastus

Keskiviikkona käytiin Mevetissä silmäpeileissä ja eläinlääkärin tarkastuksessa. Oli muuten mukava paikka :)

Uroksilla on kaikilla terveet silmät, nartuilla lievä crd. Tarkastuksessa ei kenestäkään löytynyt huomautettavaa :) Hyvin meni siis, olisi ollut liikaa odotettu, että kaikilla olisi terveet silmät.

Pentue löytyy koiranetistä:
http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKasvattaja.aspx?K=FLYING%20FLASHBLACK&R=156

Ja ovat siis rekisterissä.

Sunnuntaina on vielä pentutesti ja silloin lähtee kolme pojista omiin koteihinsa.

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Pennuille pannat :)

Kävin hakemassa töistä tänään mittatilauspannat pennuille. Tuli niistä vaan sittenkin liian isot. Höh!

Aladdin

Huomasin että blogissa on kovin vähän kuvia Aladdinista, joten muutama puhelimella otettu tähän väliin..:)







keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Sirut niskassa :)

Tänään ipanat mikrosirutettiin ja rekisteröinti lähtenyt eteenpäin. Ensviikolla onkin sitten silmäpeilit, eläinlääkärin tarkastus, pentutesti ja luovutus! Voi ei!
Aika on mennyt hurjan nopeasti ja kyllähän näihin ipanoihin kiintyy. Ne on kaikki niin omia persooniaan :)

Mutta oon tyytyväinen siihen että kotien suhteen olen ollut tosi nirso, koska kolmelle on jo harrastavat ja ihanat kodit, ja näillä näkymin neljännellekin. Yksi jää kotiin, joten tilanne näyttää hyvältä!:)

Pissat tulee kaikilta hienosti sanomalehdelle, Adolf oppi sen tosi nopeasti.

En lakkaa hämmästelemästä, kuinka nätti pentu Ace on. En yleensä ole kovinkaan kiinnostunut ulkonäköseikoista, mutta sen on kyllä muutkin huomanneet! Erottuu joukosta :)

Aladdin on selvästi rauhallisempi kuin muut. Alfie ihan jäätävä riiviö. Tytöt ovat molemmat aika tuholaisia, mutta pennuista Angelilla on ainoana tapana ottaa vauhtia ja purra nenästä tai vetää hiuksista. Tosi kivaa!

Viikon päästä sunnuntaina kotiin lähtee ainakin kaksi pentua. Pahin riiviö Adolf ja rauhallisempi Ace. Molemmat sijoitukseen.

Kaikenkaikkiaan oon tyytyväinen pentueeseen, nämä ovat niin reippaita kaikki! Riiviöitä, mutta niin pitääkin. Seuraava pentue meillä tulee olemaan taas 3-4 vuoden päästä, joten ehdin toipua ;)



sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

5 viikkoiset ulkoilemassa!

 
 
 
Tänään käytiin ensimmäistä kertaa ulkoilemassa. Minkäänlaista ääntä ei pennut pitäneet automatkoilla ja olivat ulkona heti niinkuin olisivat ennenkin olleet, tosi lunkeja tyyppejä nää on kyllä :)
 
Kaksi urosta on vielä vapaana, Alfie ja Aladdin.
 
 
 
 
April, ihanan sirpakka neitokainen!

Ace

April

Ace ja April

Adolf

Angel

Ace

Melkein heti kun perille päästiin, Alfie oli sitä mieltä että vois ottaa nokoset...

...ympärillä hääräsi neljä lasta, mutta ei näyttänyt haittaavan!

Ace

Adolf

 

Adolf

Jullen kanssa vähän tokoa



lauantai 1. kesäkuuta 2013

Kuulumisia

Arja, eli tricolor-narttu pääsi mukaan iltapissalle :) mummokoira oli kiinnostava.

Huomenna koko pesue ulkoilee!



torstai 23. toukokuuta 2013

Paljon kuvia ja nimet.

Tänään tuli räpsittyä vihdoinkin ipanoista muutama sata kuvaa, tässä ne harvat onnistuneet :D

Ne ovat riiviöityneet muutamassa yössä :) Ihania! Vähän alkaa jo eroja näkymään, villi veikkaukseni on, että soopeliurokset on tän pentueen isoimmat persoonat. Narttujen suhteen en ole ihan varma, aika tasan menee vielä tässä vaiheessa. Tricolor-uroksista toinen erottuu muista sillä, että sen häntä heiluu koko ajan hirveesti ja se tulee aina vauhdilla luokse ja on ahnein. Se tosin on ollut alusta asti se joka on jäänyt tissillä paitsioon, joten hurja vauhti kupilla voi johtua ihan siitäkin. Toinen tricolor taas poikkeaa muista siinä,ettei sille oikein kiinteä ruoka maistu, näille muille kyllä!

Ipanoiden nimet:

Soopeliuros
Flying Flashblack Ace

Soopeliuros
Flying Flashblack Alfie

Soopelinarttu
Flying Flashblack April

Tricolor-uros
Flying Flashblack Aladdin

Tricolor-uros
Flying Flashblack Adolf

Tricolor-narttu
Flying Flashblack Angel


Kolme urosta on vielä kotiaan vailla. Oikeanlaista kotia en ole vielä löytänyt, vaikka kyselyitä onkin ollut. Jonkin verran koirakokemusta ja - tietämystä pitää ennalta löytyä, muuten en vaadi ihmeitä. Lähempänä luovutusikää tiedän paremmin, minkälaisia tyyppejä meillä kasvaa. Sitten on helpompi etsiä sopivat koditkin. Mutta kannattaa toki heti kysellä jos tuntuu, että nämä saksalaissyntyiset lihansyöjälassiet kiinnostavat! :)



Ace

Ace

Ace

Angel

Ace ja Alfie

Alfie
 
Alfie

Ace

Alfie

Edessä tytöt

Ace

Sylissä Alfie, sitten Angel ja oikealla Adolf

Alfie


Alfie ja April


Vasemmalla Ace, sitten April ja oikealla Alfie

ja taas kerran Alfie :D


Angel ja Aladdin

Angel ja Adolf

Aladdinia väsyttää jo.